maanantai 21. lokakuuta 2013

Verkkolehti: Viestintä ja mediaosaaminen


3B:n ja 3C:n opiskelijat tutustuivat median maailmaan itsetekemällä

Ruusa Hukkanen, Eveliina Koskinen ja Ilona Pietiläinen 3B

3B ja 3D -luokkien tehtävänä aihekokonaisuuspäivänä oli tutustua viestintään ja mediaosaamiseen. Tämä tapahtui teorian ja käytännöntyöskentelyn avulla. Aamulla paikalla olleet runsaat 15 opiskelijaa kokoontuivat opettajiensa Samuli Laitisen ja Juha-Pekka Frilanderin luokse auditorioon, jonne saapui vieraaksi Varkauden Lehden toimittaja Sari Pietikäinen. Hän kertoi reilun puolen tunnin ajan itsestään ja journalistin työstä. Hän myös antoi neuvoja kirjoittamiseen ja kuvaamiseen, erityisesti siihen, mikä on sopivaa ja mikä ei. Tähän liittyivät myös journalistin eettiset ohjeet. Pietikäinen kertoi osuvasti: "Kaikki mikä on julkista, ei välttämättä ole julkaistavaa."
                    Esityksen jälkeen ryhmäläiset ottivat kamerat ja kynät käteen ja ryhtyivät varsinaiseen työhön: tekemään sarjakuvia, haastattelemaan ihmisiä ja kirjoittamaan lehtijuttuja, valokuvaamaan ja videokuvaamaan. Kaikki tämä tätä verkkolehteä varten. Työskentely sujui hyvin. Laitisella ja Frilanderilla oli homma hanskassa huolimatta muutoksista, joita piti tehdä aamulla. Paikalla olisi nimittäin pitänyt olla 60 opiskelijaa ja suunnitelmat oli tehty sen mukaan. Pikaisessa palaverissa päätettiin osa suunnitelluista tehtävistä jättää pois: twitterseinä ja uutisanalyysi jäisivät toiseen kertaan. 
                    Laitinen kertoi, että paikalla olleiden opiskelijoiden osalta päivän tavoitteet saavutettiin; tavattiin kenties vieraita opiskelijoita haastattelujen yhteydessä ja tutustuttiin median maailmaan tekijän näkökulmasta. Opiskelijat, jotka olivat nukkumassa kotona, menettivät paljon.

Samuli Laitinen seuraamassa opiskelijoiden työskentelyä

Verkkolehti: Osallistuva ja aktiivinen kansalainen sekä yrittäjyys


Aihekokonaisuuspäivä jakoi mielipiteitä 1A ja 3C luokilla

Ruusa Hukkanen, Eveliina Koskinen ja Ilona Pietiläinen 3B

Luokilla 1A ja 3C päivän kokonaisaiheena oli Osallistuva ja aktiivinen kansalaisuus sekä yrittäjyys. 1A:n ryhmänohjaaja Jyrki Tikanmäki oli lähestynyt aihetta ihmisoikeuksien näkökulmasta. Luokka jaettiin pieniryhmiin, joista sitten jokaiselle annettiin eri näkökulma materiaalina olleeseen yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistukseen vuodelta 1948. ”Ryhmätöiden” tulokset esiteltäisiin lopuksi muulle luokalle. Aiheita töille olivat mm. Ihmisoikeudet ja eettinen kuluttaminen ja Kansalaisoikeudet ja poliittiset oikeudet. Eräällä ryhmistä oli aiheena Ihmisoikeuksien toteutuminen Suomessa. Ryhmän mukaan Suomessa julistuksessa mainitut ihmisoikeudet toteutuvat kiitettävästi, mutta ihmisten välisessä tasa-arvossa löytyisi vielä parannettavaa; rasismia Suomessa on aivan liikaa.
Ihmisoikeuksien toteutuminen Suomessa -ryhmä
Mikko Nevalaisen ryhmässä aiheena oli Ihmisoikeuksien käsittely mediassa
Mikko Nevalaisen ryhmän aiheena oli Ihmisoikeuksien käsittely mediassa. Hänen mukaansa aihe oli kiinnostava, mutta haastava tiedon löytymisen kannalta. Eniten esiintyi ihmiskauppaan ja ihmisoikeus- rikoksiin liittyviä uutisia.
Luokassa mielipiteet aihekokonaisuuspäivästä erosivat toisistaan. Nevalaisen mukaan päivä oli mukavan pehmeä aloitus uudelle jaksolle. Toisaalta taas tuli kommenttia, että vaikka päivän tehtävät olivat kiinnostavia, niistä ei olisi paljoakaan hyötyä opiskelua ajatellen. Mieluummin oltaisiin kotona nukkumassa. Jopa uuden jakson suora aloitus olisi voinut olla mielekkäämpää. Erään haastatellun kommentti olikin: ”Ei ole kivaa.” kun kysyttiin mielipidettä päivästä.

Motivoituneena loman jälkeiseen arkeen?
Käytävätyöskentelyä
Ryhmässä 3C aihetta oltiin lähestytty aivan eri näkökulmasta kuin ryhmässä 1A; pienryhmissä joko luotiin oma yritys tai tehtiin kansalaisaloitteita. Kaikki ryhmät valitsivat kuitenkin yrityksen teon. Opettaja Kati Leinamo kertoi, että alkuun työskentely lähti joidenkin ryhmien kohdalta hiukan hitaasti käyntiin ja työskentelyhaluiset siirrettiin käytävään näytille. Kuitenkin opettajan käydessä kahvilla, oli yrityksiä syntynyt kuin sieniä sateella. Valitettavasti niiden materiaali oli huippusalaista, eikä toimittajamme näin ollen päässyt niihin käsiksi.

                             Tunnelma luokassa oli erinomainen. Jonkun ryhmän yritys tuntui liittyvän jollain lailla lennokkeihin; noita paperisia koneita lenteli luokassa isossakin mittakaavassa ja tunnelma oli katossa. Leinamo sanoi tähän, että Abeillakin on oikeus irrotella.
Lennokit lentää!
                             Yleisesti ottaen 3C koki päivän hyvin positiiviseksi, koska ei ollut koulutehtäviä. Tietenkin kotona nukkuminen olisi ollut mukavampi vaihtoehto. Tuli myös samanlasita kommenttia kuin 1A:lta: päivä koettiin melko hyödyttömäksi. Toisaalta taas koettiin, että päivähän oli loistava mahdollisuus vahvistaa yhteishenkeä ja tutustua samassa ryhmässä oleviin, täysin tuntemattomiin ihmisiin. Päivähän myös auttaisi korjaamaan tulehtuneet ja riitaiset välit ja lopettamaan mykkäkoulut. Ja näissä kommenteissa ei ollut tietenkään lainkaan ironiaa mukana, sarkasmista nyt puhumattakaan. :)

Erään yrityksen kaavakuva

Talvinen ulkomaisema


Verkkolehti: Hyvinvointi koulussa

Hyvinvointi koulussa

 
Reportterit Rautsi ja Däni
 
Varkauden aihekokonaisuus päivänä työskenneltiin monien eri aihekokonaisuuksien parissa. Yksi aiheista oli hyvinvointi koulussa. Luokka jaettiin neljään eri ryhmään, joissa tutkittiin koulu olosuhteita, sosiaalisia suhteita, itsensä toteuttamisen mahdollisuudet ja terveydentila. Ryhmien apuna oli Anne Konun väitöskirjassa ”Oppilaiden hyvinvointi koulussa” ollut kaavakuva vuodelta 2002. Ryhmät analysoivat kaavakuvaa ja tekivät pienimuotoisen esitelmän aiheestaan, joka kerrottiin muille.
Koulun olosuhteet ryhmässä mietittiin mm. ympäristöä, koulutiloja, opetuksen järjestelyjä, välitunteja, lukujärjestyksiä, ryhmäkokoja ja monia muita asioita. Sosiaaliset suhteet ryhmä taas mietti opettaja-oppilaissuhteita, oppimisilmapiiriä ja ryhmien toimintaa. Työn merkitys ja arvostus, sekä mahdollisuus itsetunnon kehittämiseen oli itsensä totetuttamis ryhmän aihe. Terveydentila ryhmässä taas mietittiin tautien, henkisten sairauksien ja pitkäaikaisten sairauksien vaikutusta opiskeluun.
Luoko koulu oppilaille stressiä? Koeviikot, täydet lukkarit ja kotitehtävät voivat aiheuttaa oppilaille stressiä joka voi johtaa ”burnouttiin” eli loppuunpalamiseen.
Lasten ja nuorten keskus Nikulasta, kävi vierailijoita kertomassa ryhmille persoonallisuudesta ja mielenterveyshäiriöstä. Samalla he kertoivat yleisesti Nikulan toiminnasta.

Venla Parkkilan ja Janina Avikaisen mielestä esitys oli hyvä. Se kertoi kattavasti aiheeseen liittyvistä asioista. ”Vaikka siinä oli monille paljon tuttua asiaa, niin se voi rohkaista sellaisia jotka kamppailevat henkilökohtaisten ongelmien  kanssa”, Parkkila kommentoi.

Verkkolehti: Teknologia ja opiskelu

Teknologia ja opiskelu
 
Reportterit Rautsi ja Däni
 
Varkauden lukiolla monet innokkaat oppilaat tutkivat ryhmissä teknologiaa ja sitä, kuinka se vaikuttaa eri oppiaineisiin. Tutkittavia oppiaineita oli mm. historia, matematiikka , fysiikka, maantieto ja liikunta. Yksi ryhmistä jopa mietti, millainen olisi ”hyvä talo”.
 
”Me tutkimme sykkeen mittaamista ja muutakin liikunta juttuja ylipäätänsä ja mietimme kuinka teknologia vaikuttaa niihin”, kommentoi Daniel Harjunheimo, joka oli osana liikuntaryhmää. Tästä löydät ryhmän tekemän ppt-esityksen aiheesta: LIIKUNTA.ppt

Petteri Ketola ja hänen ryhmänsä, tutki  IT-sovellutuksia lukion oppiaineissa, erityisesti matemaattisissa aineissa. Ketolan mielestä teknologiasta on apua opinnoissa, erityisesti tulevaisuudessa kun oppimateriaali sähköistyy. Ylioppilaskirjoituksetkin ovat siirtymässä sähköiseen muotoon, joten teknologian merkitys oppiaineissa kasvaa vain. Tablettien ja älypuhelinten suosio nousee, ja yhä useammalla opiskelijalla löytyy jompikumpi edellä mainituista laitteista.



 

Verkkolehti: Kansainvälistä kultturia pohdiskelemassa

Kansainvälistä kulttuuria pohdiskelemassa
 
Varkauden lukiossa mietiskeltiin kansainvälisiä suhteita ja omaa identiteettiä. Aihekokonaisuuspäivä sai jokaisen miettimään omaa kulttuuriaan.
 
Tessa Hirvonen, Eevi Hyvönen, Pia Kojo
 
Varkauden lukiossa käy touhu ja tohina. Syysloman jälkeinen päivä on kaikille raskas, mutta ideoita löytyy aihekokonaisuuspäivää varten. Luokat 1C ja 2C pohtivat kansainvälisesti kulttuuria ja omaa identiteettiään suomalaisena. Opettajat Mirka Oinonen ja Riitta Ropponen kertovat, että tavoitteena on pohtia kulttuuri-identiteettiä tekemällä julisteita suomalaisista ja varkautelaisista, sekä tuottamalla kirjallisia tuotoksia.
     Aihekokonaisuuspäivän aiheet kohdistuivat kansainvälisyyteen, suomalaisuuteen ja varkautelaisuuteen. Kansainvälisyysryhmän opiskelijat oli jaettu pienempiin työpajoihin. Yksi työpajoista pohti rasismia ns. R-kirjan avulla. Aiheina pyöri nettirasismi ja se, keihin rasismi yleensäkin kohdistuu. Kokemuksia jaettiin ryhmissä keskustellen.
     Toinen työpaja käsitteli perinteistä suomalaista suomalaisten ja ulkomaalaisten näkökulmista. Karikatyyrisestä julisteesta mieleen painuivat alkoholin käyttö, makkaran syönti ja Kelan tuilla eläminen. Suomalaista pidetään myös usein epäsiistinä ja huonokäytöksisenä yksilönä.
     Varkautelaisuutta käsiteltiin muutamassa työpajassa. Toinen ryhmä  teki julistetta tyypillisestä Varkautelaisesta. Opiskelijoille tuli varkautelaisista mieleen tehtaassa työskentely, kiinnostus kulttuuria ja urheilua kohtaan, sekä vanha ikä. Toinen varkausryhmistä mietti ”Varkauden aakkosia”. Jokainen aakkonen sai oman merkityksensä. I-kirjaimesta tuli mieleen Iskender ja V-kirjain toi opiskelijoille mieleen vesistöt.
     Opiskelijat olivat tyytyväisiä työskentelyyn. ”Eipähän tarvinnut opiskella”, eräs kakkosluokkalainen naurahtaa.
 
 
2C-luokan oppilaat luovat ajatuksiaan julisteeksi.

Ahkerat toimittajamme Tessa Hirvonen ja Pia Kojo (3B) saivat elää unelmien päivän journalisteina.
 
 

Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys: Tyypillinen varkautelainen



Tekijöitä ei ole ilmoitettu.